Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

sunnuntai 8. syyskuuta 2013


Heipat kaikille 

Katselen tästä mökin ikkunasta ja näen valtavan kauniin syksyisen maiseman, puissa ihana syksyinen väri ja aurinko paistaa kirkkaana taivaalla. Sielu lepää. Tämä kaiken kattava rauhallisuus, ah tykkään <3

Mökillä ollaan taas puuhailtu ja duunattu vanhimman tyttären kanssa kaiken näköistä esim. vanerista. Ne kuvat jätän toiseen kertaan, sillä vanerista tehty (uusi) tulee Pikku Ellenille yksi vuotis synttärilahjaksi, joten ei paljasteta vielä.

Tässä kuitenkin jo keväällä aloitettu Pöllöinen päiväpeitto pikkumiehelle.  Kesällä ei tullut ommeltua, joten sain tämän nyt tehtyä valmiiksi. Ruskea sävy on tarkoin harkittu, että sopii muuhun sisustukseen.

Tässä päiväpeitto vielä kokoamis vaiheessa. Palojen sommittelu aina vie oman aikansa. Tilkuista tehty, mieleistä hommaa minulle nämä neliötilkku työt.


Olen laittanut yksinkertaisen
vanun sisään. Oikeastaan
ei tarvitsekkaan olla
muhkeampi.
Tässä pöllöpäiväpeitto näkyy
kokonaisuudessaan. Tilkku-
peittojen koko vain kasvaa
sitä mukaan, kun lapsikin
kasvaa :)

Haluan laittaa vielä yhden kuvan, jonka mieheni teki kokeilu mielessä Pikkumiehelle.

Tämä on tehty vanerista ja nallen naamat on saatu tuon näköiseksi hioma koneella. Aika komee ilmestys. Saas nähdä innostuuko mieheni tekemään jotain lisääkin. Toivoisin niin :)

Ihanan ihania syksyisiä ilmoja toivottelen täältä Pohjois- Savosta :)

- Sarkka-

18 kommenttia:

  1. Ompa komia peitto, kelpaa pikkumiehen sen alla uinailla.
    Toi nalle on mainio "ihan nallea naurattaa" tulee mieleen kun tuota katselee:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis peitto. Mikähän näissä blogeissa on nyt viikonloppuna ollut vikana. Minulle ei näy vanerinalle ollenkaan. Eilen moni kirjoitti minun blogissani samaa, ettei kaikki kuvat näy :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mullakin oli jotain ihme värejä tullut tänne blogiin, mutta nyt näkyy olevan kunnossa.

      Poista
  3. Kauniit värit pikkumiehen tilkkupeitossa. Tuota nallekarhua ei varmaan tarvitse pelätä kenenkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Nalle on kyl sen verran söpö, että ei tartte pelätä :)

      Poista
  4. Ihana, herttainen peite. Ja tuo nallukka on kerrassaan ilmiömäinen :)
    Rauhaisaa syksyä!

    VastaaPoista
  5. Ihanan näköinen tilkkupeitto =)

    VastaaPoista
  6. Kiitti Haasteesta, otan sen vastaan ja vastailen myöhemmin siihen!

    VastaaPoista
  7. Upean tilkkupeiton olet ommellut ja tuo nalle on oikein komea:)

    VastaaPoista
  8. Ihana tilkkupeitto, itsekin juuri sain neliötilkkupeiton valmiiksi! :) Noi pöllöt on söpöjä, pitäisi ommella myös pehmopöllöjä omaankin kotiin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!! Itsekkin olen ommellut pehmopöllöjä, mutta yhtään ei ole vielä jäänyt kotiin, heheh sukulaiset vie käsistä!!

      Poista
  9. kannattaisi jatkaa,on aikas näköinen sanoisin!

    VastaaPoista