Kädentaitojen Ihmeet

NEULONTAA, OMPELUKSIA, DUUNAUKSIA JA KIRPPISTELYÄ !!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Pöllö suunnittelua

Kaikki lähti siitä, että olen hulluna pöllöihin. Minulla on pöllökankaitakin vaikka muille jakaa, joten.....
Olen jo pitkään halunnut tehdä pöllökuvion neuleisiin, enkä ole löytänyt sopivaa valmista mallia, joten teinpä sen sitten itse. Paljon tuli rasteja tehtyä, ennen kuin sain mieleisen. Tämän laitan  hattuun, josta kuva tulee sitten myöhemmin.

Minulla on tästä myös pienenpi malli jonka tein jo hattuun ja se näytti aivan pöllöltä!!
 Kerroinkin jo aiemmin, että pidän kirjaa tekemistäni neuletöistä, mutta pidän myös kirjaa tekemistäni kuvioista!! Se on mukavaa vaihtelua arjen touhuihin ja näin saan samalla myös asioita  johonkin muistiin, että voin tehdä ne myöhemmin uudestaan :)


Mukavaa viikkoa kaikille!!

-Sarkka-

perjantai 22. helmikuuta 2013

Tossukat

Heipä hei. 
Onpa ollut ihanat keväiset ilmat. Ihana hiihtää ja ulkoilla muutenkin. Jokohan sitä pääsiäisenä pääsisi taas omalle mökille. Sinne onkin kertynyt paljon kaikenlaista duunattavaa. 
Meillä kun täällä kotona ei ole näin talven aikaan lämpimiä tiloja, että voisi isompia projekteja tehdä. Niinpä olen jättänyt ne suosiolla kesäksi ja ehdottomasti mökillä tehtäviksi. Siellä on ihana niitä sitten duunailla! Noh, se siitä haaveilusta, vaikka onneksi ei tarvitse kauan enää odottaa, että auton nokka osoittaa mökille!!

Sain valmiiksi tilatut mustavalkoiset tennarisukat ja  lahjaksi tein kissakassin, jotka sittemmin lähtivät uusille omistajille ennen kuin kerkesin niitä edes kuvaamaan. Joskus vaan käy niin, ettei malta olla antamatta, vaikka täälläkin olisi niitä kiva esitellä. Mutta tein nuo vauvan tossukat siskontytölle Ellenille ihan kokeilumielessä. Ihanat tehdä ja nopeat. Näitä voisi tehtailla enemmänkin. Houkuttaa jo kaikenlaiset väriyhdistelmät ym. kokeilut!

Nämä on tehty tietenkin 7-veljeksestä, sekaan olen laittanut hieman paljetti- lankaa. Ohje löytyi kirjasta Neulojan Vuosi.





Tässä kuva vielä sivulta. Mukavat vauvan jalkaan ja taatusti lämpimät!! Koko on sen verran reilu kuitenkin, että mahtuu kyllä vuosikkaallekkin  :)




Oikein mukavaa viikonloppua kaikille !!


-Sarkka-

Ps, mulla on muuten täällä kotona oma oikolukija, nimittäin mieheni. Naurettiin juuri kirjoitusvirheilleni.....

torstai 14. helmikuuta 2013

Tilkkuinen tuolinpäällinen

Ompelukone on surrannut ja tuolin päällinen on nyt valmis! Noh, tunnustan mulla on keskeneräisiä töitä ompeluhuoneessani, mutta nyt sain tilkkupäällisen ja tyynyn valmiiksi. Olen niin ahkerasti neulonut, ettei ole tuonne yläkertaan oikein ehtinyt.

Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille lukijoilleni <3

Valkoinen on erittäin arka väri ja meillä on paljon lapsivieraita ja kaksi kissaa karvoineen. Arvaattekin, että tämä tuolin päällinen on todellakin tehty tarpeeseen. Ei kai se haittaa jos siitä tekee sitten vielä jonkun näköisenkin, heheh.

Tyynyn tein jo aiemmin ja siihen sitten tämän päällisen. Tyynyjä taidan tehdä toisenkin, minusta se on kaunis. 

Käykää kommentoimassa niitä on aina niin mukava lukea :)

-Sarkka-

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Neulontaa!!

Tässä on tullut  muutamat kynsikkäitä tahkottua miesten käsiä lämmittämään. Luulen, että nyt saa tälle talvelle riittää nämä kynsikkäät, jotain naisillekkin välillä :) 
Nämäkin kynsikkäät on tehty jämä-langoista! Jämä-lanka projekti jatkuu kuitenkin....

Lanka on  7-veljestä, kuviointi on omaa mallia

Nämä kynsikkäät olen tehnyt siskoni miehelle 30-vuotis lahjaksi. Näissäkin on lahjan saajan persoonaa otettu huomioon kuvioinnissa ja väreissä.  



Laitan vielä yhden kuvan keskeneräisestä villatakista, joka valmistuu  siskoni pienelle Ellen tyttöselle.

Villatakki on 80cm ja pehmeää kaiku lankaa. Laitan kuvia lisää, kunhan tämä valmistuu jämä-lanka projektin ohella.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja kädentaitojen hehkua!!

Terkuin -Sarkka-

Muistakaa kommentoida, sillä saan niistä iloisen mielen ja innostusta tekemiseen  <3

Tervetuloa Lukijakseni Eisku!!